Arvostelu: Spartacus – Verta ja Pettureita

“Your tears! Your blood! Your pathetic lives forged into something of worth. Listen! Learn! And, perhaps, live – As Gladiators! Now, attend to your master.”

– Oenomaus

Spartacus: A Game of Blood and Treachery on Gale Force Ninen kehittämä temaattinen lautapeli, joka perustuu huikeaan STARZ Original -TV-sarjaan. Nimensä mukaisesti peli koostuu verisistä gladiaattoritaisteluista, selkäänpuukotuksesta, ja ennen kaikkea juonittelusta.

Jokainen pelaaja edustaa yhtä sarjasta tuttua dominusta, eli gladiaattorikoulun herraa, ja pyrkii kasvattamaan huoneensa maineen muiden ylitse ostamalla parhaimmat gladiaattorit, ja luovimalla valheiden ja petturuuden verkkojen seassa. Ensimmäisenä 12 vaikutusvaltapistettä kerännyt voittaa. Erikoisena, mutta hyvänä, ominaisuutena pelaajat voivat itse sopia mistä pistemäärästä peli aloitetaan, voiden näin itse vaikuttaa siihen kuinka pitkä pelistä tulee.

Pelin kierrokset koostuvat neljästä eri vaiheesta, joista jokainen kuvastaa osaa gladiaattorikoulun arjesta. Ensimmäinen vaihe, upkeep, on kaikista yksinkertaisin ja nopein. Vaihe on monista peleistä tuttu “managerointiosio”, jossa valitaan ketkä gladiaattoreista ja orjista ovat käytettävissä seuraavalla kierroksella, ja ketkä jäävät barakeille lepäämään. Valinta osoitetaan kääntämällä gladiaattorin tai orjan kortti naamapuoli ylös- tai alaspäin. Jokainen valmistautunut gladiaattori maksaa omistajalleen yhden kultarahan, kun taas jokainen mukaanotettava orja tuottaa yhden kultarahan.

Ylläpitovaiheessa voi myöskin koittaa parantaa edellisellä areena kierroksella loukkaantuneen gladiaattorin, joka tapahtuu karusti noppaa heittämällä. Tuloksilla 4-6 gladiaattori paranee ja on valmis uusiin nöyryytyksiin areenalla, kun taas luvuilla 2-3 kelvoton medicus ei onnistu parantamaan gladiaattoria, joka säilyy loukkaantuneena eikä ole käytettävissä ensi kierroksella.

Koska peli on temaattinen, se on myöskin julma. Luvulla 1, jokin meni hoidoissa pieleen, tai haavat olivat yksinkertaisesti liian vakavat, ja gladiaattori kuolee. Itse pidän tästä mahdollisuudesta, se sopii erittäin hyvin aiheen teemaan.

Seuraava vaihe, intrigue, on mielestäni pelin sielu ja ydin. Tässä vaiheessa tapahtuu suurin osa pelin juonittelusta ja selkäänpuukotuksesta.

Aluksi jokainen pelaaja nostaa kolme juonittelukorttia (intrigue), joita on kahta päätyyppiä; scheme, eli itse katalat juonet, sekä reaction, jotka ovat korttipeleistä tuttuja vastaiskukortteja. Scheme-korteissa kuvataan otsikossa jokin tapahtuma, esimerkiksi myrkytetty viini, ja alempana kuvaus siitä, mitä juoni onnistuessaan tekee, kuten vaikkapa että kohteena olleen pelaajan orja tai gladiaattori loukkaantuu. Tai että kohdepelajaa maksaa 3 kultaa pankille ja kaikki muut saavat yhden vaikutusvaltapisteen. Kohde voi aina olla kuka vain pelaajista.

Kortteihin on myöskin merkitty kuinka paljon vaikutusvaltaa pelaajalla pitää olla suorittaakseen kyseisen juonen. Jos pelaajalla ei itsellään ole tarpeeksi kunniaa, voi hän pyytää muita pelaajia avukseen. Tässä kohtaa peli loistaakin parhaimmillaan. Kortteja ei nimittäin tarvitse näyttää kenellekään etukäteen, eikä niistä myöskään tarvitse puhua totta…

Peliseurasta riippuen tässä onkin loistava paikka roolipelaamiselle, kun pelaajat dominuksen rooleissaan esittävät mitä mielikuvituksellisempia tarjouksia ja uhkauksia saadakseen tukea suunnitelmalleen. Mitään sopimuksia ei myöskään tarvitse pitää, vain korttiin kirjattu tapahtuma on sitova:

“Arvon Solonius, oletko pannut merkille, että Batiatus on uhkaavasti kasvattanut mainettaan? Olen ajatellut järjestää tapahtuman joka lokaa hänen maineensa, tarvitsisin siihen vain hieman vaikutusvaltaasi sekä rahaasi… Mikäli tuet minua tässä kolmella kultarahalla, me molemmat saamme yhden vaikutusvaltapisteen, kun taas Batiatus menettää kaksi.”

“En ole varma voinko luottaa sinuun, Glaber. Voin maksaa yhden kullan nyt, ja kolme myöhemmin jos puheesi ovat totta.”

“Hyvä on. Kortissa sanotaan, että kohdedominus, se olet sinä Solonius, maksaa kaikille muille pelaajille yhden kullan, kun taas vähiten vaikutusvaltaa omaava, eli minä, saan yhden vaikutusvaltapisteen.”

Täytynee myös mainita että raha saa vaihtaa omistajaa vapaasti läpi pelin…

Tähän vaiheeseen kätkeytyy myöskin pelin suurin ongelma. Mikäli pelaajat eivät pidä juonittelusta tai roolipelaamisesta, vaan lukevat korttien tapahtumat suoraan ja pelaavat sen mukaan, koko peli muuttuu tylsäksi ja se menettää parhaimman teränsä.

Market-vaihe on juuri sitä, miltä se kuulostaakin. Vaihe jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen on avoin kauppa. Tässä vaiheessa pelaajat voivat vapaasti ostaa ja myydä toistensa gladiaattoreita, orjia sekä aseita.

Toinen osa on hiljainen huutokauppa, jossa market-korttipakasta nostetaan pelaajien määrän verran kortteja väärinpäin pöydälle. Nämä käännetään yksi kerrallaan, ja jokainen pelaaja voi tehdä niistä hiljaisen tarjouksen ottamalla nyrkkinsä sisään haluamansa määrän rahaa. Korkeimman tarjouksen tehnyt voittaa ja saa itselleen kyseisen gladiaattorin, orjan tai aseen.

Kolmannessa osassa tehdään samaan tapaan tarjous isännän oikeuksista, joka on erittäin tärkeä ja arvokas ominaisuus. Ensinnäkin isäntä aloittaa juonitteluvaiheen, päästen iskemään ensimmäisenä, kuluttaen muiden pelaajien arvokkaita reaktiokortteja. Isäntä myös luonnollisesti isännöi seuraavaa vaihetta, areenataisteluita, ja ansaitsee tällä yhden vaikutusvaltapisteen. Tässä onkin yksi mahdollisista pelin päättymiskohdista. Useampi pelini on päättynyt tarjousvaiheessa siihen, että pelaajat laskevat rahojaan nähdäkseen kuka saa ostettua isännän oikeudet ja voittaa pelin, saavutettuaan kaksitoista vaikutusvaltapistettä. Itselleni tämä vaikuttaa kovin laimealta tavalta voittaa näinkin vahvaan temaattisuuteen perustuva peli. Omissa peleissäni olenkin siirtynyt käyttämään sääntöä joka kieltää kahdennentoista vaikutusvaltapisteen saavuttamisen “Honor the Host” -vaiheessa.

Areenavaiheessa isännän oikeuksilla on myöskin suuri merkitys. Isäntä saa kutsua kaksi pelaajaa mukaan taistelemaan areenalle, isäntä voi myös kutsua itsensä. Kutsuihin vastataan kutsujärjestyksessä. Kieltäytymisestä menettää yhden vaikutusvaltapisteen. Isäntä voi esimerkiksi ensin kutsua heikot gladiaattorit omaavan dominuksen ja katsoa lähettääkö hän areenalle gladiaattorin vaiko orjan, ja sen jälkeen kutsua itsensä sekä vahvan gladiaattorinsa, ottaa “helpon” voiton ja ansaita yhden vaikutusvaltapisteen.

Yksikään voitto ei kuitenkaan ole helppo areenalla. Jokaisella gladiaattorilla sekä orjalla on kortteihin merkittynä arvot niin hyökkäykselle, puolustukselle, kuin nopeudelle. Nämä luvut merkitsevät kuinka montaa noppaa taistelija heittää hyökätessään, puolustaessaan ja määritettäessä taistelun aloittajaa, sekä kuinka monta ruutua taistelija voi liikkua kerralla.

Aina kun hyökkääjä saa iskun läpi, puolustaja poistaa yhden nopan yhdestä kyvystä. Taistelu päättyy kun taistelija joutuu poistamaan viimeisen nopan jostakin kyvystään. Mikäli useampia kykyjä putoaa samaan aikaan nollaan, on seurauksena teemaan sopivasti loukkaantuminen, sekä brutaali mestaus. Näistä lopputuloksista voi myös lyödä vetoa ennen taistelujen alkua.

Taistelumekaniikka on mielestäni sopivan yksinkertainen, ollen samaan aikaan erittäin jännittävä. Vedonlyönnin myötä myös taisteluun osallistumattomat pelaajat voivat tuntea osallistuvansa ja kannustavat kiihkeästi vedonlyöntinsä kohteita.

Teemallisesti peli on äärimmäisen onnistunut. Jokainen pelin hetki henkii TV-sarjan tunnelmaa, kuinka gladiaattorit ja orjat ovat vain nappuloita ja viihdykettä herrojensa juonissa ja valtataisteluissa. Korttien kuvat on otettu suoraan sarjan kohtauksista ja näyttävät hyvältä.

Pieni miinus tulee figuureista, jotka eivät ole kovin hyvälaatuisia.

Peliä on kovin vaikea arvioida, koska kaikki riippuu todella paljon peliseurasta. Rennossa, eläytyvässä seurassa peli on parhaimmillaan, ilta kuluu kiroten toisia pelaajia naurun säestämänä, kannustushuudot raikuvat kahden gladiaattorin taistellessa verisesti kuolemaan asti. Pelin päätyttyä kukaan ei välttämättä edes muista kuka voitti, mutta hauskaa oli varmasti.

Pidättäytyvässä seurassa taas pelin parhaat ominaisuudet eivät pääse esiin, eikä pelissä itsessään ole mekaniikallisesti mitään niin ihmeellistä että se jaksaisi kiehtoa koko pelin läpi.

Mikäli olet sarjan suuri fani, kuten allekirjoittanut, tämä on pakko-ostos. Etenkin jos kaveripiirissäsi on samanhenkisiä ihmisiä, tämä on perjantai-iltojen takuuhitti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: