Echtra Gamesin perustaja Max Schaefer kertoi PC Gamerille, ettei odotettu Torchlight-sarjan jatko-osa tule valmistumaan deadlineen mennessä. Peli näkee päivänvalon ensi vuonna.
Torchlight Frontiers on ollut alphassa jo pitkään, joten siinä mielessä peli on ihan hyvässä vaiheessa. Julkaisua on kuitenkin odotettu tälle vuodelle, mutta jos peli on marraskuussa alphassa, niin lienee ilmiselvää, ettei se tule tapahtumaan.
Sinänsä ei ihme, ettei aikataulu pidä, sillä vuoden 2019 loppu ilmoitettiin yli kaksi vuotta sitten. Se on tietysti erikoista, ettei asiasta ole vieläkään suuremmin huudeltu, vaikka Schaefer piti asiaa täysin selvänä, eikä enää siis elättele toiveita pelin julkaisusta tämän vuoden puolella.
”Meillä ei oikein ole mitään tarkempaa sanottavaa. Teemme peliin tällä hetkellä hankalia muutoksia. Ei ole oikein parempaa infoa kerrottavaksi, joten olemme odottaneet. Se ei tietenkään tee siitä oikeutettua”, Schaefer maalaili haastattelussa.
Torchlight Frontiers on Diablon ja Path of Exilen kaltainen ARPG. Frontiersin on tarkoitus esitellä dynaamisesti generoitu jaettu ja pysyvä maailma sekä uudenlainen horisontaalinen hahmonkehitys.