Arvosteltu: PS4
Saatavilla: PS4, Windows, Xbox One (tulossa myös Nintendo Switchille)
Lyhyesti
The Outer Worlds on keveähkö, puolimakea, tarinavetoinen ja hyvin kirjoitettu toimintaroolipeli, joka muistuttaa tuoreempia Fallout-sarjan pelejä monilta mekaniikoiltaan, mutta on myös selkeästi oma pelinsä, ja tekee monia asioita paremmin kuin edellä mainittu verrokki. 5/5.
Pidemmästi
Nimekäs studio, Obsidian Entertainment, antoi jo pelkästään omalla historiallaan syyn odottaa The Outer Worldsilta paljon: tekijät muun muassa Fallout: New Vegasin, South Park: The Stick of Truthin ja Pillars of Eternityn takaa ovat moneen kertaan osoittaneet, että he osaavat tehdä hyviä roolipelejä.
The Outer Worlds on tarinavetoinen moderni toimintaroolipeli, jossa on mukana sekä Falloutista tuttua kurjuutta että rehtiä ja välkehtivää scifiä. Se ei ole osa mitään olemassa olevaa sarjaa, vaan täysin uusi itsenäinen pelinsä. Peli on otettu vastaan sen verran hyvin, että luultavasti se tulee saamaan myös jatkoa.
The Outer Worlds sijoittuu vaihtoehtoiseen todellisuuteen ja tulevaisuuteen, jossa suuret megakorporaatiot ovat käytännössä ottaneet ihmiskunnan haltuunsa ja ihmiset, eli työntekijät, saavat sen – ja vain sen – minkä työnantajan pöytäkirjojen perusteella ovat ansainneet. Kapitalismi kukoistaa ja ammattiliitot loistavat poissaolollaan.
Kapitalismiteema näkyy kaikessa, myös tutoriaaleissa.
“Maantieteellisesti” pelin tapahtumat kuljetaan Halcyonin tähtijärjestelmässä, jonka yritykset ovat kolonisoineet. Päähahmo on yksi Maasta Halcyoniin matkaavan The Hope avaruusaluksen syvänukutetuista matkustajista. Alus kuitenkin jää teknisten vikojen vuoksi ajelehtimaan avaruuteen kaikkine matkustajineen, kunnes mystinen tiedemies onnistuu herättämään viimeisillä resursseillaan yhden nukkuvista matkustajista. Hahmon luonti on hauskasti sidottu tähän kohtaan niin, että tuntuu kuin omilla valinnoillaan voisi vaikuttaa siihen, kuka aluksesta herätetään.
Alussa saa tietysti luoda oman hahmon. Ulkonäön hiomiseen saa vapaasti käyttää vaikka tunteja, mutta todellisuus on, että kypärä on päässä käytännössä alusta loppuun.
Tästä alkaa selvästi pelin kantavana voimana toimiva tarina, joka kulkee kiemuraisilla raiteilla kohti muiden matkustajien herättämistä. Matkalla päätetään useiden kaupunkien, yhteisöjen ja yksilöiden kohtalosta sekä kerätään yhteen joukko erilaisia kumppaneita, joiden tarinat tarjoavat kukin pientä sivutekemistä. Usein, kun jokin asia alkaa vaikuttaa selvältä, heittää peli ainakin mahdollisuuden kääntää homma päälaelleen. Sekä päätarina että sivutehtävät on mielestäni toteutettu poikkeuksellisella osaamisella, eikä mitäänsanomattomia täytetehtäviä juuri ole. The Outer Worlds keskittyy määrän sijasta laatuun ja taso pysyy korkeana loppuun asti.
Osaltaan laatuun vaikuttaa myös ääninäyttely. Tässä vaiheessa on pakko nostaa hattua koko castille, sillä näyttely oli ensiluokkaista. Poikkeuksellisen elävät hahmot kiinnittivät toistuvasti huomiota hyvällä tavalla. Graafisesti hahmot ovat jokseenkin vahamaisia, mutta elävämpiä kuin monessa muussa vastaavassa pelissä. Yhdessä äänten kanssa voidaan puhua todella onnistuneesta kokonaisuudesta.
Keskusteluissa ei mekaanisesti ole mitään uutta, mutta ”älä korjaa sitä, jos se ei ole rikki” pätee. Vaihtoehdot ovat selkeitä, eikä pelaajan tarvitse arvuutella yhden sanan perusteella, että mitähän mikin vastaus tarkoittaa.
On sekä uhka että mahdollisuus, että pelissä on paljon asioita, joita ei ole pakko tehdä. On esimerkiksi mahdollista missata kokonaan useita mukaan saatavia hahmoja. On tietysti ikävää, että kohtuullisen isoja ja merkittäviäkin asioita voi vain jäädä näkemättä (ja itseltänikin jäi, vaikka kolusin nurkkia sangen perusteellisesti), mutta toisaalta on ilahduttavaa, että tarinasta todella on mahdollista muokata hyvin omanlaisensa kokonaisuus. Hahmoja voi saada mukaan, lähettää pois, tapattaa, auttaa tai kiusata oman mielensä mukaan.
Mukana kulkevat kumppanihahmot vaikuttavat eläviltä persoonilta ja vaikuttavat pelin kulkuun esimerkiksi osallistumalla tiettyihin keskusteluihin. On ihan hauskaa, että kumppanit ottavat kantaa päätöksiin ja antavat oman panoksensa moraalisten valintojen äärellä.
Pelin aikana kuljetaan useilla planeetoilla, jotka eroavat toisistaan mukavasti visuaalisesti. Hengeltään maailma on suhteellisen yhtenäinen, vaikka välillä liikutaankin köyhyyden riivaamilla seuduilla, joskus lähes autiomaassa ja ajoittain suurkaupungin kivikaduilla. Etenkin pelin luonto on komeaa ja tuo mieleen esimerkiksi No Man’s Skyn.
Maisemia kelpaa katsella. Planeetat ovat jokainen omanlaisiaan, eli vaihtelua riittää.
Teknisesti The Outer Worldsin PS4-versio on mielestäni kunnossa. Latausajat ovat välillä pitkiä ja joskus tekstuurit terävöityvät vähän jälkijunassa aluesiirtymien jälkeen, mutta muutoin kaikki on ok. Ruudunpäivitys ei heittele mahdottomasti, enkä törmännyt oikeastaan mihinkään bugeihin koko pelin aikana lukuun ottamatta epilogin tekstejä, joissa käydään läpi pelin aikana tehtyjä valintoja (oli järkyttävää virheellisesti kuulla pitkäaikaisen matkakumppanin kuolleen, vaikka hän oli juuri iloisesti ollut mukana ennen epilogin alkamista).
Taistelusta ja hahmon kehittämisestä
Taistelumekaniikka on yksinkertainen: ammu ja/tai lyö. Pelaaja osaa myös hetkellisesti hidastaa aikaa, mikä on erityisesti ampuma-aseita käyttäessä ihan näppärää. Pelasin tarinoiden ystävänä pelin itse läpi normaalilla vaikeustasolla (toiseksi helpoin), enkä kokenut oikein missään vaiheessa minkäänlaista vastarintaa mistään vihollisista. Kuolin ehkä viisi kertaa koko pelin aikana, ja useimmiten naurettavan huonoon tuuriin tai siihen, etten vain ollut huomannut, että “ai selän takanakin oli vihollisia”. Pelin latauduttua uudelleen kävelinkin taisteluun sivusta enkä keskeltä ja sen jälkeen kaikki sujui ongelmitta. Päätin panostaa melee-buildiin ja pelin puolivälin jälkeen minulla oli ase ja kyvyt, joiden myötä tapoin perusvihut yhdellä vasaran heilautuksella ja pahemmat vastukset 2–3:lla.
Mainittu one-shot-vasara.
Toisin sanoen: jos kaipaat haastetta, niin suuntaa suoraan vaikeammille tasoille. Muiden pelaajien mukaan Hard tarjoaa jo vähän pohdinnan paikkoja, ja Supernova-taso muuttaa koko pelin luonteen survivaliksi. Supernovalla partyn muut jäsenet kuolevat pysyvästi, eivätkä nouse viimeisen vihollisen kaaduttua ylös kuten muilla tasoilla, pelaajan pitää syödä ja juoda pysyäkseen hengissä, pikamatkustusta on rajoitettu, nukkuminen onnistuu vain omassa sängyssä, tietyt vauriot paranevat vain nukkumalla ja niin edelleen.
Mukaan saa kerralla yhden tai kaksi kaveria, jotka auttavat taisteluissa. Kumppanit ovat sangen omatoimisia, eikä heidän tekemisistään tarvitse juuri huolehtia, muutoin kuin päivittämällä ajoittain uusi tussari kouraan. Hahmojen käytöstä voi hieman säätää vaikkapa määräämällä, milloin ne aloittavat taistelun ja minkälaisiin vihollisiin ne keskittyvät. Omia johtamiskykyjään kehittämällä voi myös avata kumppaneiden erikoiskyvyt, joita ne voi halutessaan ohjastaa käyttämään.
Hahmonkehitys on alemmilla vaikeustasoilla kohtuullisen merkityksetöntä muutoin kuin niiden kykyjen osalta, jotka auttavat keskusteluissa ja esimerkiksi lukkojen tiirikoinnissa. Hahmolle saa levelin myötä laittaa pisteitä, joilla voi kehittää esimerkiksi hahmon meleetä, ampumista erilaisilla aseilla, puolustustaktiikoita ja tietokonetaitoja. Näiden ns. peruspisteiden lisäksi aika ajoin saa valita perkin, jolla voi kertarysäyksellä saada jonkin vähän merkittävämmän bonuksen. Perkkien merkitys kasvaa huomattavasti vaikeustasoa nostettaessa, Normalilla jokaisella perk-tasolla oli ehkä yksi tai kaksi hyödyllistä.
Hauskana lisämausteena pelaaja saattaa saada perkin kaltaisen efektin myös pelin tapahtumien myötä. Esimerkiksi tietyn tyyppisiä vihollisia tarpeeksi kohdattuaan hahmo saattaa kehittää fobian, jolla on loppu pelin ajan vaikutusta aina, kun ko. vihollisia on lähellä. Näissä tilanteissa pelaaja saa kuitenkin itse valita, tuleeko efekti voimaan.
Myös kumppanihahmot saavat levelin myötä perkkejä, mutta valikoima niissä on merkittävästi päähahmoa suppeampi. Ihan mukavaa kuitenkin, että niitäkin voi vähän mukauttaa omaan pelityyliin sopivaksi.
Pientä ärsytystä aiheutti inventoryn popup, joka peitti puolet tavaravalikoimasta. Mieluummin olisi samat tiedot voinut laittaa vaikka oikealle sivulle.
Pelissä ei ole isommin mitään jo perinteiseksi muodostunutta crafting-mekaniikkaa, mutta tavaroita voi korjata ja parannella työpöydän ääressä (korjaaminen onnistuu myös rahalla). Systeemi toimii hyvin ja on mukavan yksinkertainen ja joustava. Aseisiin ja suojiin voi liittää erilaisia erikoisefektejä, kuten vaikka bonuksen hiipimiseen tai enemmän ammuksia lippaaseen. Koska aseita ei rakenneta tyhjästä, niin vältytään näppärästi erilaisten blueprinttien ja harvinaisten materiaalisen metsästykseltä.
Parvati valmiina seikkailuun.
Yhteenveto
Tuntuu, että pelissä on keskitytty olennaiseen, eikä yritetä venyä joka suuntaan, mikä on puhtaasti hyvä asia.
Käsikirjoitusta ja ääninäyttelyä pitää vielä kerran vuolaasti kiittää. Moraaliset päätökset ovat usein kinkkisiä ja harmaan sävyisiä, ja huumori on sopivan vinoutunutta olematta missään vaiheessa mautonta.
The Outer Worlds ei vaadi excel-taulukoiden pitämistä ja optimointia, vaan tarjoaa suoraviivaisen kokemuksen, jossa fokus pysyy mukavasti, mutta tekemistä on kuitenkin riittävästi – laatu ennen määrää. Kovemmilla tasoilla on kosolti haastetta, mutta tarjolla on myös helppoa etenemistä erityisesti tarinasta kiinnostuneelle.
+ Tarina ja ääninäyttely
+ Omaperäinen ja hauska maailma
+ Mielenkiintoisia tehtäviä ja hyviä käänteitä
+ Saatavilla oikeasti sekä helppo että vaikea taso
– Latausajat ainakin konsolilla
Natural 1 