Abomination: The Heir of Frankenstein julkaistu!

Muun muassa Dead of Winter pelistään tunnettu Plaid Hat Games julkaisi uuden pelinsä eilisiltana. Kyseessä on eurotyylinen peli, mutta täysin omaa laatuaan olevalla kauhuteemalla. Peli sijoittuu Pariisiin, 20 vuotta Mary Shelleyn kirjan tapahtumien jälkeen. Pelaajat ottavat roolin ympäri maailmaa saapuneina tutkijoina, joiden tehtävänä on herättää Victor Frankensteinin luomus henkiin. Tutkijat lähettävät apulaisiaan ympäri kaupunkia, esimerkiksiJatka lukemista ”Abomination: The Heir of Frankenstein julkaistu!”

10 päivää jäljellä Time of Legends: Destinies Kickstarter kampanjaa.

Lucky Duck Gamesin uusin projekti on jo läpäissyt tavoitteensa kymmenkertaisesti ja näin ollen peli tullaan julkaisemaan syyskuussa 2020. Peli on täysin uudenlainen yhdistelmä lauta- ja roolipeliä, joka toimii app-vetoisesti. Appeja peli hyödyntää esimerkiksi tarinankerronnassa ja kartanhallinnassa, toimien näin roolipelinä jossa kenenkään ei tarvitse toimia pelinjohtajana, vaan kaikki pääsevät pelaamaan. Perusversiossa tulee olemaan neljän tai viidenJatka lukemista ”10 päivää jäljellä Time of Legends: Destinies Kickstarter kampanjaa.”

Yggdrasil Chronicles: Skandinaavisen mytologian uusin kilpailija

Ranskalainen Ludonaute lautapelifirma lähtee uudella pelillään, Yggdrasil Chronicles, rohkeasti mukaan skandinaavisesta mytologiasta ammentavien pelien kovaan kilpaan. Yggdrasil tulee olemaan maksimissaan viiden pelaajan co-op, jossa on kuusi uudelleenpelattavaa skenaariota, sekä omat moodit yksin- ja kaksinpelille. Jokainen pelaaja ottaa roolin yhtenä jumalana, joiden tehtävä on puolustaa Maailmanpuuta pahoja voimia, kuten Hel, Fenrir ja Loki, vastaan. Peli vaikuttaaJatka lukemista ”Yggdrasil Chronicles: Skandinaavisen mytologian uusin kilpailija”

Minecraft-lautapeli tulossa joulumarkkinoille

MineCon-tapahtumassa julkistettiin tänä vuonna monia uusia asioita Minecraftin tulevaisuudesta. Yksi niistä oli lautapeli Builders & Biomes. Ravensburgerin julkaisema strategialautapeli on tulossa myyntiin Euroopassa ilmeisesti jo lokakuussa, jenkeissä marraskuussa. Minecraftin omassa kaupassa sitä myydään 40 dollarin hintaan. Lautapeliversio on kehitetty yhteistyössä videopelikehittäjä Mojangin kanssa. 2-4 pelaajalle sopivan pelin idea on karkeasti sama kuin oikeassakin Minecraftissa, eliJatka lukemista ”Minecraft-lautapeli tulossa joulumarkkinoille”

Arvostelu: Spartacus – Verta ja Pettureita

“Your tears! Your blood! Your pathetic lives forged into something of worth. Listen! Learn! And, perhaps, live – As Gladiators! Now, attend to your master.” – Oenomaus Spartacus: A Game of Blood and Treachery on Gale Force Ninen kehittämä temaattinen lautapeli, joka perustuu huikeaan STARZ Original -TV-sarjaan. Nimensä mukaisesti peli koostuu verisistä gladiaattoritaisteluista, selkäänpuukotuksesta, jaJatka lukemista ”Arvostelu: Spartacus – Verta ja Pettureita”

Serious Poulp ilmoittaa aloittavansa uuden Kickstarter-kampanjan

Pöly on juuri ehtinyt laskeutua Serious Poulpin edellisen menestysteoksen, The 7th Continentin, jäljiltä kun yritys jo ilmoittaa suunnitelleensa uutta peliä. Uuden pelin nimeksi tulee The 7th Citadel ja Kickstarter-kampanja aloitetaan jossain vaiheessa vuonna 2020. Peli tulee sijoittumaan uudenlaiseen ”Dark Fantasy” -maailmaan, ja sen pelimekaniikkaa ollaan parannettu entisestään The 7th Continentiin verrattuna, säilyttäen kuitenkin kehuttu ”ChooseJatka lukemista ”Serious Poulp ilmoittaa aloittavansa uuden Kickstarter-kampanjan”

Arvostelu: Scythe – Viikatteen uhka

Vaihtoehtoinen Eurooppa 1920-luvulla, ensimmäinen Suuri Sota on juuri päättynyt ja työläiset elävät elämäänsä usvaisella maaseudulla valtavien Nikola Teslan kehittämien sotakoneiden valvonnassa. Euroopan suurvallat tavoittelevat mystisen Tehtaan hallintaa. Tämä on Scythe. Scythe on upeilla grafiikoilla ja teemalla höystetty eurotyylinen työläisten sijoittelu ja resurssienhallintapeli jossa eniten rahaa kerännyt voittaa. Näin tiivistetysti. Pelissä on melko paljon sääntöjä, joidenJatka lukemista ”Arvostelu: Scythe – Viikatteen uhka”

Pika-arviossa: Timeline

Timeline on Asmodeen julkaisema yksinkertainen, mutta varsin viihdyttävä tietokilpailukorttipeli, jossa pelaajien tulee laittaa asioita aikajärjestykseen. Peliin on helppo päästä mukaan, sillä arvaamallakin voi pärjätä. Mukana tulee 110 pientä korttia, joista jokaisessa on yksi asia tai keksintö, kuten esimerkiksi ”hammasharja”. Korttien toisella puolella on pelkkä kuva ja nimi, ja toisella puolella lisäksi vuosiluku. Pelin aluksi kaikilleJatka lukemista ”Pika-arviossa: Timeline”

Pandemic Survivalin SM-kilpailut lauantaina 14.9.

Poromagia järjestää syyskuussa Pandemic Survivalin SM-kilpailut tiloissaan Pasilassa. Turnaus pelataan kahden hengen joukkuein. Turnauksen pelaamiseen vaaditaan vähintään 4 joukkuetta ja maksimimäärä on 8 joukkuetta. Voittajajoukkue saa kutsun lauantaina 21.9. Kööpenhaminassa järjestettävään Nordic Championship -turnaukseen, johon osallistuvat Norjan, Tanskan, Ruotsin ja Suomen voittajajoukkueet. Matka Nordic Championshipseihin on omakustanteinen. Nordic Championship -turnauksen voittajille on luvassa Asmodeen kustantamaJatka lukemista ”Pandemic Survivalin SM-kilpailut lauantaina 14.9.”