Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

YLE: E-urheilija treenaa enemmän kuin huippujuoksija

YLE:n tekemässä vertailussa kerrotaan, kuinka juoksijan ja pelaajan treenituntimäärät eroavat toisistaan.

Jutussa haastatellaan SJ Gaming -joukkueessa CS:ää pelaavaa Tuomas ”SADDYX” Louhimaata, jolle kertyy harjoittelutunteja viikossa perinteisen työntekijän tuntien verran, eli noin 35–40 tuntia. Tämän lisäksi hän katselee muiden pelejä ja käy kolmesti viikossa kuntosalilla. Kaikki tämä liittyy itsensä kehittämiseen pelaajana, eikä ns. turhaa pelailua ole.

Vertailukohdaksi otettiin Suomen mestari pikajuoksija Eetu Rantala, joka harjoittelee normaalisti noin 12–15 tuntia viikossa. Pikajuoksijan jalkoihin kohdistuu jopa 750 kilon paine joka askeleella, joten kehon kestävyyttä on ajateltava harjoitusmääriä miettiessä eri tavalla.

”Kaikilla harjoituksilla on tarkoitus ja tärkeintä on se, että harjoitteesta palautuu toivotussa ajassa. Kyse on kehittymisestä, ei siitä, että on komea harjoituspäiväkirja”, kommentoi Rantalan valmentaja Jukka Vähäkangas.

Artikkelin mukaan monien e-urheilijoiden rutiinit ovat jo laajuuksiltaan verrattavissa perinteisiin ammattiurheilijoihin, sikäli kun vertailu on mahdollista. E-urheilun luonne mahdollistaa perinteistä urheilua suuremmat harjoittelumäärät, mutta pelaajan pitää olla myös tarkka, ettei yksipuolista istumista tule liikaa, tai suoritus alkaakin kärsiä. Suurelta osin oppiminen ja kehitys tapahtuukin levossa.

SJ Gaming on koonnut uudenlaisen asiantuntijaryhmän, jonka tehtävä on tutkia ja kehittää e-urheilijoiden harjoittelua. ”Kehitystyöryhmään kuuluvat SJ Gamingin oman fysiikkavalmentaja Riku Aallon ja urheilutoimenjohtaja Otto Takalan lisäksi istumistutkija Arto Pesola, jääkiekkoliigajoukkue SaiPan fysiikkavalmentaja Mikko Paunonen, liikkeen laadun asiantuntija Ari-Pekka Lindberg, urheiluteknologian ja ohjelmistokehityksen asiantuntija Teijo Himanen ja urheilupsykologi Toni Mets”, kerrotaan YLE:n uutisessa.

Tule katsomaan: striimissä Ancestors: The Humankind Odyssey

Saimme testiin paljon kohistun Ancestors: The Humankind Odyssey -pelin. Luottostriimaajamme Wirtainin kanavalta voit käydä katsomassa, miltä ensikosketus peliin näyttää!

Peli on tammikuun seitsemänteen päivään saakka Epic Games Storessa puoleen hintaan, joten jos kiinnostuit, on hyvä aika napata peli kirjastoon.

Valnir Rokin joulutapahtumassa jaossa ilmaiskoodeja

Viikinkiaikateemainen selviytymismoninpeli Valnir Rok on vielä Early Access -ohjelmassa, mutta se ei estä julkaisemasta joulusisältöä.

Viimeisimmässä päivityksessä korjaillaan bugeja ja uudistetaan ampumismekaniikkaa. Tarkoituksena on saavuttaa pelin ”beta-taso” seuraavien kuukausien aikana, ja ainakin pelin Steam-arvosteluiden perusteella juuri bugien korjaamisen pitäisikin olla isolla prioriteetilla. Myös end-game-sisältöä aiotaan lähiaikoina parannella.

Kehittäjät panostavat myös pelaajayhteisön kasvattamiseen ja jakavat joulun aikaan 2000 ilmaiskoodia. Nykyiset pelaajat voivat etsiä pelissä joulupukin, ja postata kuvankaappauksen siitä someen. Tällä ansaitsee ilmaiskoodin, jonka voi jakaa kaverille.

Lähde: Valnir

Pelikauppojen talvialet alkoivat

Suurimmat talvialet ovat alkaneet tänään niin Steamissa kuin Blizzardin ja Epicin kaupoissa.

Epic Games Store tarjoaa perinteisten alennusprosenttien lisäksi joka päivä uuden ilmaispelin, jonka voi käydä lunastamassa tililleen, sekä kympin kupongin, jonka voi käyttää yli 15 euron ostoon. Lisäksi jokaisesti tällaisesta ostosta saa uuden kupongin.

Steamin alennukset ovat perinteiset: alennusten ohella on jonkinlainen minipeli, jota kukaan ei pelaa.

Blizzardin kaupassa ei ole mitään ylimääräistä hässäkkää, mutta esimerkiksi Overwatch ja Call of Duty: Modern Warfare ovat kohtuullisen hyvässä alennuksessa.

Tässä nyt mainittuna kolme kauppaa, mutta tarjouksia löytyy tällä hetkellä myös muualta, kuten GOG:ista, Humble Storesta ja Uplaysta. Omat suosikit kannattaa käydä siis tarkistamassa lähiaikoina.

Epic Games Storessa uusi ilmaispeli joka päivä loppuvuoden ajan

Epic Games Storen talviale alkaa torstaina 19.12.2019. Samaan aikaan alkaa myös rullata kampanja, jossa viikottaisten ilmaispelien sijasta tarjolla on peli per päivä.

Epic ei ole paljastanut, mitä pelejä tänä vuonna on ilmaiseksi jaossa, mutta pianhan se alkaa selvitä. Kampanja päättyy 1. tammikuuta 2020, mikä tarkoittaa, että pyhäpäivät ovat mahdollisesti välipäiviä ilmaispelien jaossa.

Lähde: Gamespot

The Outer Worlds saa lisärin ensi vuonna

Obsidian, studio The Outer Worlds -pelin takana, on ilmoittanut foorumillaan tulevasta DLC:stä.

Foorumiviestissä kiiteltiin kehitystiimiä hyvän vastaanoton saaneesta pelistä ja onniteltiin mm. Ashly Burchia, joka on ehdolla The Game Awardsissa parhaasta näyttelijäsuorituksesta. Burch antoi äänensä The Outer Worldsin Parvatille. Hänellä on vyöllään muitakin kovia suorituksia, kuten Borderlands-sarjan Tina sekä Horizon Zero Dawnin Aloy.

Viestin lopussa kerrottiin, että The Outer Worldsin tarina ei ole vielä ohi, sillä ensi vuonna on tulossa DLC. Lisärin sisällöstä ei tällä haavaa tiedetä mitään.

Mikäli olet vielä kujalla siitä, mikä peli se The Outer Worlds oikein on, niin voit käydä lukemassa arvostelumme.

Lähde: VG247

Kaikki pelit yhden launcherin alle: GOG Galaxy 2.0

Puolalaisen CD PROJEKT on julkaissut uuden version omasta pelikauppaohjelmastaan. Aiemmin ohjelmalla on voinut ostaa ja hallinnoida pelejä lähinnä GOGista, mutta 2.0 tähtää korkeammalle ja pyrkii yhdistämään pelit kaikilta alustoilta.

GOG Galaxy 2.0 yhdistää eri pelipalveluiden tilit niin, että pelejä voi käynnistää ja hallinnoida yhdestä paikasta. Samoin eri alustojen ystävät ja näiden toiminta näkyvät saman sovelluksen alla.

Tässä vaiheessa yhdistettäviä pelialustoja ovat GOGin oman alustan lisäksi Xbox Live, Epic Games Store, Origin, Playstation Network, Steam ja Uplay.

Sovellus on nyt avoimessa betassa, mikä tarkoittaa, että aivan kaikki suunnitellut ominaisuudet eivät ehkä vielä ole mukana, ja ne jotka ovat, saattavat olla rahtusen bugisia. Itse kävin innoissani jo lataamassa softan ja ainakin yhden illan testailulla mikään ei vielä hajonnut.

Gloomhaven saa jatko-osia

Gloomhaven on kiistatta yksi viimeaikojen menestyneimmistä lautapeleistä. Tässä massiivisessa, kampanjavetoisessa pelissä pelaajat taistelevat yhdessä vihollisia vastaan, kuitenkin omien salaisten tavoitteidensa mukaan, Peli sisältää lukemattomia kortteja, vihollisia, sekä niin pitkän kampanjan, että sen aikana useampikin pelaajahahmo tullee siirtymään eläkkeelle.

Ensin lokakuussa pelin suunnittelija Isaac Childres Cephalofair Gamesilta kertoi julkaisevansa paljon pienemmän, valtavirralle skaalatun version pelistä, nimeltään Jaws of the Lion.

Ja juuri ennen PAX Unplugged -tapahtumaa samainen kaveri ilmoitti suunnittelevansa vähintäänkin alkuperäisen kokoisen jatko-osan, jota ei tulla rajaamaan tai hillitsemään massojen miellyttämiseksi.

Projekti tulee kantamaan nimeä Frosthaven ja se ilmestyy Kickstarteriin maaliskuussa 2020. Taistelusysteemi tulee säilymään alkuperäisenä, mutta myös taistelujen ulkopuoliseen toimintaan tullaan panostamaan entistä enemmän, muun muassa arvoituksilla ja vuodenaikojen vaihtelulla kylmillä pohjoisen aroilla. Lisänä tulee myös kuusitoista uutta pelattavaa hahmoa, kolme uutta rotua, yli kaksikymmentä uutta vihollista ja yli sata uutta esinettä, sekä uusi sadan skenaarion mittaisen kampanjan!

lähteet: boardgamegeek.com, cephalofair.com

Heikkalaatikkopeli Ylands Arman tekijöiltä ilmaiseksi

Pari vuotta Steamin Early Access -ohjelmassa maksullisena ollut Ylands on viimein julkaistu. Samalla pelistä on tullut free-to-play.

Bohemian Interactiven kehittämää Ylandsia on vaikea kuvailla muuta kuin hiekkalaatikoksi. Teemallisesti tarjolla on kaikkea muinaisesta Egyptistä merirosvojen kautta nykyaikaan ja autoihin. Explorer-moodissa pääpaino on selviytymisellä ja uusien saarien tutkimisella sekä rakentelulla ja craftaamisella. Pelin kyljessä tulee myös erittäin laaja editori, jolla voi ohjelmoida omia pelejä ja maailmoja pelin sisään.

Bohemian on kertonut jatkavansa pelin kehitystä vielä pitkään, mutta samalla luotetaan, että pelaajat itse luovat sellaista sisältöä, jota haluavat pelata.

Natural 1 suosittelee kokeilemaan!

Totuus pelistä: The Outer Worlds

Arvosteltu: PS4
Saatavilla: PS4, Windows, Xbox One (tulossa myös Nintendo Switchille)

Lyhyesti

The Outer Worlds on keveähkö, puolimakea, tarinavetoinen ja hyvin kirjoitettu toimintaroolipeli, joka muistuttaa tuoreempia Fallout-sarjan pelejä monilta mekaniikoiltaan, mutta on myös selkeästi oma pelinsä, ja tekee monia asioita paremmin kuin edellä mainittu verrokki. 5/5.

Pidemmästi

Nimekäs studio, Obsidian Entertainment, antoi jo pelkästään omalla historiallaan syyn odottaa The Outer Worldsilta paljon: tekijät muun muassa Fallout: New Vegasin, South Park: The Stick of Truthin ja Pillars of Eternityn takaa ovat moneen kertaan osoittaneet, että he osaavat tehdä hyviä roolipelejä.

The Outer Worlds on tarinavetoinen moderni toimintaroolipeli, jossa on mukana sekä Falloutista tuttua kurjuutta että rehtiä ja välkehtivää scifiä. Se ei ole osa mitään olemassa olevaa sarjaa, vaan täysin uusi itsenäinen pelinsä. Peli on otettu vastaan sen verran hyvin, että luultavasti se tulee saamaan myös jatkoa.

The Outer Worlds sijoittuu vaihtoehtoiseen todellisuuteen ja tulevaisuuteen, jossa suuret megakorporaatiot ovat käytännössä ottaneet ihmiskunnan haltuunsa ja ihmiset, eli työntekijät, saavat sen – ja vain sen – minkä työnantajan pöytäkirjojen perusteella ovat ansainneet. Kapitalismi kukoistaa ja ammattiliitot loistavat poissaolollaan.

The Outer Worlds_20191024201425

Kapitalismiteema näkyy kaikessa, myös tutoriaaleissa.

“Maantieteellisesti” pelin tapahtumat kuljetaan Halcyonin tähtijärjestelmässä, jonka yritykset ovat kolonisoineet. Päähahmo on yksi Maasta Halcyoniin matkaavan The Hope avaruusaluksen syvänukutetuista matkustajista. Alus kuitenkin jää teknisten vikojen vuoksi ajelehtimaan avaruuteen kaikkine matkustajineen, kunnes mystinen tiedemies onnistuu herättämään viimeisillä resursseillaan yhden nukkuvista matkustajista. Hahmon luonti on hauskasti sidottu tähän kohtaan niin, että tuntuu kuin omilla valinnoillaan voisi vaikuttaa siihen, kuka aluksesta herätetään.

The Outer Worlds_20191024194604

Alussa saa tietysti luoda oman hahmon. Ulkonäön hiomiseen saa vapaasti käyttää vaikka tunteja, mutta todellisuus on, että kypärä on päässä käytännössä alusta loppuun.

Tästä alkaa selvästi pelin kantavana voimana toimiva tarina, joka kulkee kiemuraisilla raiteilla kohti muiden matkustajien herättämistä. Matkalla päätetään useiden kaupunkien, yhteisöjen ja yksilöiden kohtalosta sekä kerätään yhteen joukko erilaisia kumppaneita, joiden tarinat tarjoavat kukin pientä sivutekemistä. Usein, kun jokin asia alkaa vaikuttaa selvältä, heittää peli ainakin mahdollisuuden kääntää homma päälaelleen. Sekä päätarina että sivutehtävät on mielestäni toteutettu poikkeuksellisella osaamisella, eikä mitäänsanomattomia täytetehtäviä juuri ole. The Outer Worlds keskittyy määrän sijasta laatuun ja taso pysyy korkeana loppuun asti.

Osaltaan laatuun vaikuttaa myös ääninäyttely. Tässä vaiheessa on pakko nostaa hattua koko castille, sillä näyttely oli ensiluokkaista. Poikkeuksellisen elävät hahmot kiinnittivät toistuvasti huomiota hyvällä tavalla. Graafisesti hahmot ovat jokseenkin vahamaisia, mutta elävämpiä kuin monessa muussa vastaavassa pelissä. Yhdessä äänten kanssa voidaan puhua todella onnistuneesta kokonaisuudesta.

The Outer Worlds_20191207161305

Keskusteluissa ei mekaanisesti ole mitään uutta, mutta ”älä korjaa sitä, jos se ei ole rikki” pätee. Vaihtoehdot ovat selkeitä, eikä pelaajan tarvitse arvuutella yhden sanan perusteella, että mitähän mikin vastaus tarkoittaa.

On sekä uhka että mahdollisuus, että pelissä on paljon asioita, joita ei ole pakko tehdä. On esimerkiksi mahdollista missata kokonaan useita mukaan saatavia hahmoja. On tietysti ikävää, että kohtuullisen isoja ja merkittäviäkin asioita voi vain jäädä näkemättä (ja itseltänikin jäi, vaikka kolusin nurkkia sangen perusteellisesti), mutta toisaalta on ilahduttavaa, että tarinasta todella on mahdollista muokata hyvin omanlaisensa kokonaisuus. Hahmoja voi saada mukaan, lähettää pois, tapattaa, auttaa tai kiusata oman mielensä mukaan.

Mukana kulkevat kumppanihahmot vaikuttavat eläviltä persoonilta ja vaikuttavat pelin kulkuun esimerkiksi osallistumalla tiettyihin keskusteluihin. On ihan hauskaa, että kumppanit ottavat kantaa päätöksiin ja antavat oman panoksensa moraalisten valintojen äärellä.

Pelin aikana kuljetaan useilla planeetoilla, jotka eroavat toisistaan mukavasti visuaalisesti. Hengeltään maailma on suhteellisen yhtenäinen, vaikka välillä liikutaankin köyhyyden riivaamilla seuduilla, joskus lähes autiomaassa ja ajoittain suurkaupungin kivikaduilla. Etenkin pelin luonto on komeaa ja tuo mieleen esimerkiksi No Man’s Skyn.

The Outer Worlds_20191024204301

Maisemia kelpaa katsella. Planeetat ovat jokainen omanlaisiaan, eli vaihtelua riittää.

Teknisesti The Outer Worldsin PS4-versio on mielestäni kunnossa. Latausajat ovat välillä pitkiä ja joskus tekstuurit terävöityvät vähän jälkijunassa aluesiirtymien jälkeen, mutta muutoin kaikki on ok. Ruudunpäivitys ei heittele mahdottomasti, enkä törmännyt oikeastaan mihinkään bugeihin koko pelin aikana lukuun ottamatta epilogin tekstejä, joissa käydään läpi pelin aikana tehtyjä valintoja (oli järkyttävää virheellisesti kuulla pitkäaikaisen matkakumppanin kuolleen, vaikka hän oli juuri iloisesti ollut mukana ennen epilogin alkamista).

Taistelusta ja hahmon kehittämisestä

Taistelumekaniikka on yksinkertainen: ammu ja/tai lyö. Pelaaja osaa myös hetkellisesti hidastaa aikaa, mikä on erityisesti ampuma-aseita käyttäessä ihan näppärää. Pelasin tarinoiden ystävänä pelin itse läpi normaalilla vaikeustasolla (toiseksi helpoin), enkä kokenut oikein missään vaiheessa minkäänlaista vastarintaa mistään vihollisista. Kuolin ehkä viisi kertaa koko pelin aikana, ja useimmiten naurettavan huonoon tuuriin tai siihen, etten vain ollut huomannut, että “ai selän takanakin oli vihollisia”. Pelin latauduttua uudelleen kävelinkin taisteluun sivusta enkä keskeltä ja sen jälkeen kaikki sujui ongelmitta. Päätin panostaa melee-buildiin ja pelin puolivälin jälkeen minulla oli ase ja kyvyt, joiden myötä tapoin perusvihut yhdellä vasaran heilautuksella ja pahemmat vastukset 2–3:lla.

The Outer Worlds_20191207124921

Mainittu one-shot-vasara.

Toisin sanoen: jos kaipaat haastetta, niin suuntaa suoraan vaikeammille tasoille. Muiden pelaajien mukaan Hard tarjoaa jo vähän pohdinnan paikkoja, ja Supernova-taso muuttaa koko pelin luonteen survivaliksi. Supernovalla partyn muut jäsenet kuolevat pysyvästi, eivätkä nouse viimeisen vihollisen kaaduttua ylös kuten muilla tasoilla, pelaajan pitää syödä ja juoda pysyäkseen hengissä, pikamatkustusta on rajoitettu, nukkuminen onnistuu vain omassa sängyssä, tietyt vauriot paranevat vain nukkumalla ja niin edelleen.

Mukaan saa kerralla yhden tai kaksi kaveria, jotka auttavat taisteluissa. Kumppanit ovat sangen omatoimisia, eikä heidän tekemisistään tarvitse juuri huolehtia, muutoin kuin päivittämällä ajoittain uusi tussari kouraan. Hahmojen käytöstä voi hieman säätää vaikkapa määräämällä, milloin ne aloittavat taistelun ja minkälaisiin vihollisiin ne keskittyvät. Omia johtamiskykyjään kehittämällä voi myös avata kumppaneiden erikoiskyvyt, joita ne voi halutessaan ohjastaa käyttämään.

Hahmonkehitys on alemmilla vaikeustasoilla kohtuullisen merkityksetöntä muutoin kuin niiden kykyjen osalta, jotka auttavat keskusteluissa ja esimerkiksi lukkojen tiirikoinnissa. Hahmolle saa levelin myötä laittaa pisteitä, joilla voi kehittää esimerkiksi hahmon meleetä, ampumista erilaisilla aseilla, puolustustaktiikoita ja tietokonetaitoja. Näiden ns. peruspisteiden lisäksi aika ajoin saa valita perkin, jolla voi kertarysäyksellä saada jonkin vähän merkittävämmän bonuksen. Perkkien merkitys kasvaa huomattavasti vaikeustasoa nostettaessa, Normalilla jokaisella perk-tasolla oli ehkä yksi tai kaksi hyödyllistä.

The Outer Worlds_20191207161111

Hahmoaan voi kehittää moneen suuntaan, mutta alemmilla vaikeustasoilla lähes kaiken taisteluun liittyvän voi unohtaa.
 

Hauskana lisämausteena pelaaja saattaa saada perkin kaltaisen efektin myös pelin tapahtumien myötä. Esimerkiksi tietyn tyyppisiä vihollisia tarpeeksi kohdattuaan hahmo saattaa kehittää fobian, jolla on loppu pelin ajan vaikutusta aina, kun ko. vihollisia on lähellä. Näissä tilanteissa pelaaja saa kuitenkin itse valita, tuleeko efekti voimaan.

Myös kumppanihahmot saavat levelin myötä perkkejä, mutta valikoima niissä on merkittävästi päähahmoa suppeampi. Ihan mukavaa kuitenkin, että niitäkin voi vähän mukauttaa omaan pelityyliin sopivaksi.

The Outer Worlds_20191103104627

Pientä ärsytystä aiheutti inventoryn popup, joka peitti puolet tavaravalikoimasta. Mieluummin olisi samat tiedot voinut laittaa vaikka oikealle sivulle.

Pelissä ei ole isommin mitään jo perinteiseksi muodostunutta crafting-mekaniikkaa, mutta tavaroita voi korjata ja parannella työpöydän ääressä (korjaaminen onnistuu myös rahalla). Systeemi toimii hyvin ja on mukavan yksinkertainen ja joustava. Aseisiin ja suojiin voi liittää erilaisia erikoisefektejä, kuten vaikka bonuksen hiipimiseen tai enemmän ammuksia lippaaseen. Koska aseita ei rakenneta tyhjästä, niin vältytään näppärästi erilaisten blueprinttien ja harvinaisten materiaalisen metsästykseltä.

The Outer Worlds_20191024212208

Parvati valmiina seikkailuun.

Yhteenveto

Tuntuu, että pelissä on keskitytty olennaiseen, eikä yritetä venyä joka suuntaan, mikä on puhtaasti hyvä asia.

Käsikirjoitusta ja ääninäyttelyä pitää vielä kerran vuolaasti kiittää. Moraaliset päätökset ovat usein kinkkisiä ja harmaan sävyisiä, ja huumori on sopivan vinoutunutta olematta missään vaiheessa mautonta.

The Outer Worlds ei vaadi excel-taulukoiden pitämistä ja optimointia, vaan tarjoaa suoraviivaisen kokemuksen, jossa fokus pysyy mukavasti, mutta tekemistä on kuitenkin riittävästi – laatu ennen määrää. Kovemmilla tasoilla on kosolti haastetta, mutta tarjolla on myös helppoa etenemistä erityisesti tarinasta kiinnostuneelle.

 

+ Tarina ja ääninäyttely
+ Omaperäinen ja hauska maailma
+ Mielenkiintoisia tehtäviä ja hyviä käänteitä
+ Saatavilla oikeasti sekä helppo että vaikea taso

– Latausajat ainakin konsolilla

1 1 1 1 1